Verinen vuoto

Aamulla tuli pyyhkiessä punaista paperiin ja pönttöön jäi rusehtava vana. Sama homma pari tuntia myöhemmin. Isoveljestäkin oli pientä vuotoa muutaman kerran, mutta ei se taaskaan lohduta. Lisäksi jomottaa menkkamaisesti. Nyt ei olisi normaalisti edes kuukautisten aika.

Pakko vaan jaksaa toivoa, että kyseessä on kohdun kasvuun liittyvää vuotelua tai jotain muuta vaaratonta. Illalla saan sen dopplerin...

EDIT. Vuoto loppui iltaan mennessä, vatsaa jomottaa edelleen. MUTTA! Laskeskelin uudestaan ja tajusin, että just tänäänhän niiden menkkojen pitäisi oikeasti alkaa! Olen ollut niin sekaisin päivistä tämän pahoinvoinnin takia... Ehkä tämä oli sitten hormonaalista vuotoa. Se on kuulemma yleistä.

Sitä paitsi: sain sydänäänet kuuluviin dopplerilla! Siellä se pieni pumppu pumppaili. Ihana <3

Rv 8+5

En ole jaksanut kirjoittaa, en edes istua koneella. Olen suurimman osan ajasta maannut sohvalla joko napostelemassa jotain pientä tai yrittämässä pitää oksennusta poissa. Olo on huonontunut vaan koko ajan. Aamuisin olen suhteellisen toimintakykyinen, mutta puolen päivän aikaan iskee hirveä oksetus, joka jatkuu iltaan saakka. Äitini on ollut meillä hoitamassa Isoveljeä, onneksi.

Mieskin jäi juuri työttömäksi, joten hän on nyt sitten jeesailemassa päivisin. Töiden lähteminen alta ei sinänsä tullut yllätyksenä, sillä tiesimmehän jo, että firma saattaa mennä konkkaan. Mies sairastui (tunnollisena työntekijänä) heti norovirukseen ja oli melkein viikon vuoteenomana. Me emme onneksi sitä saaneet, ainakaan vielä.

Olen hirvittävän väsynyt tähän pahoinvointiin.

Ylihuomenna ensimmäinen neuvola...

Pömppis rv 8+5

Hiukan helpotusta

Edellisessä raskaudessa käytin Sea-Band pahoinvointirannekkeita, mutta otin ne pois yön ajaksi. Myin rannekkeet pois "turhina" raskauspahoinvoinnista kärsivälle ystävälleni... ja nyt sitten ostin ne takaisin itselleni. Olen pitänyt niitä suihkussa käyntiä lukuun ottamatta koko ajan, ja ne ovat tosiaankin auttaneet. En ole enää joutunut oksentamaan. Kuvotus on yhä taustalla, mutta kykenen toimimaan arjessa normaalisti. Ainoa huono puoli tässä nyt on se, että joku tarkkanäköinen saattaa bongata rannekkeet paidanhihan alta...

Toivottavasti pahoinvointi loppuisi kokonaan siinä viiden viikon kuluttua...

Vielä neljä viikkoa ja kolme päivää np-ultraan. Tämä alkuvaihe on aina yhtä tuskallinen, kun raskaus ei oikeastaan tunnu missään, paitsi tietenkin pahoinvointina. Epätietoisuus ja mateleva aika. Eikä se lohduta tälläkään kertaa, että raskausaika menee loppupeleissä (ja näin jälkikäteen katsottuna) hurjan nopeasti.

Minulla on paljon toiveita ja ajatuksia tämän raskauden ja synnytyksen suhteen. Toivottavasti tällä kertaa saisin vastasyntyneen heti rinnalleni ja vierihoitoon osastolle. Esikoinen vietti elämänsä ensimmäiset päivät teholla sekä lastenosastolla, joten en tiedä mitään äidin ja vauvan hienoista ensihetkistä salissa...

Voi yrjö...

Heti aamusta on erittäin huono olo, iltapäivää kohti vähän helpottaa, kunnes taas alkuillasta olo huononee yötä kohden. Olen väsynyt, lyhytpinnainen ja kiukkuinen. On huono omatunto siitä, etten jaksa touhuta Isoveljen kanssa samalla tavoin, mitä normaalisti. Onneksi mies on nyt päivät kotona, joten saan paljon apua. Huomenna hän tosin menee työhaastatteluun, ja toivottavasti saisi paikan!

Ostoslistalla olisi nimittäin perheauton lisäksi perhesänky. Tuo meidän 120cm leveä peti ei nimittäin meinaa riittää millään, kun Isoveljestäkin on tullut iso poika. Monena yönä huomaan roikkuvani puoliksi sängynlaidan ylitse. Kun maha kasvaa, vaadin enemmän tilaa. Ja voi kyllä, Isoveli nukkuu puolet yöstä omassa huoneessaan, mutta aamuyöraivareiden jälkeen siirtyy meidän väliin. Ehkä joku unikoulu olisi paikallaan, mutta just nyt ei siihen ole voimavaroja.

Olemme kertoneet Myttysestä lähisukulaisille sekä läheisille ystävillemme. Niille ihmisille, joille pystyisi kertomaan myös, jos jotain sattuisi. Olen muutenkin todella huono pitämään tällaisia uutisia salassa! Np-ultran jälkeen asiasta tulee varmasti julkisempi, vaikkakin tällä kertaa tuntuu, että haluaisi salailla asiaa ainakin puoleen väliin saakka.

Tällä vatsalla se tuskin tulee kysymykseen. Sain jo kaivaa äitiysfarkut naftaliinista, kiitos massiivisen turvotuksen. Vatsa on kuin potkupallo varsinkin iltaisin. Edellisessä raskaudessa kuvasimme vatsan kasvua viikottain, joten aiomme tehdä niin tälläkin kertaa. Postailen tännekin kasvavaa kumpua ja ehkäpä verrokiksi vanhoja pallomahoja.

Syyskuisissa odottajissa jo kolme on joutunut kokemaan keskenmenon. Se on surullista ja pelottavaa. En ole kuitenkaan aktiivisesti ajatellut asiaa. Pahoinvointi on aina hyvä merkki, hormoni nousee. Sen ajatuksen turvin uskallan odottaa positiivisin mielin niskapoimu-ultraa, jonne on vielä miljoona vuotta aikaa.

Onneksi saan ystävältä dopplerin lainaan, jotta voimme yrittää urkkia Myttysen pumppuääniä kotona. Ainakin sitä on harjoiteltu paljon viime raskauden aikana!

Ai niin, vanhat kunnon Merkkarit ovat palanneet kauppoihin kutistettuina versioina! Ja ne auttavat pahoinvointiin :P~ onneksi verenpaineet ovat matalalla, joten saan hyvillä mielin torjua pahaa oloa niillä ainakin vähäsen.

Huono päivä

Aamulla oksensin aamupalaleivät ja kahvin kaaressa. Onneksi suurin osa osui kuitenkin pönttöön. En kykene tekemään oikein mitään, puhuminen ja liikkuminen pahentavat pahoinvointia, samoin syöminen ja syömättömyys. Ole tässä nyt sitten jotenkin päin ja hoida vielä tuota alati vinkuvaa mukulaa.

Eikä siinä vielä kaikki. Firma, jossa mies vielä tähän päivään saakka työskenteli, meni konkkaan. Minulla alkaa ensi viikolla kodinhoidontuki. Voi helevetinperkele.

Ei auta kuin ryhtyä laittamaan lounasta Isoveljelle. Maailma jatkaa pyörimistään.

Pahoinvointia

Ehdin jo hetken tuudittautua siihen ajatukseen, että kaikki raskaudet ovat erilaisia, eikä samalla odottajalla välttämättä ole pahoinvointia jokaisessa raskaudessa. Kilinkellit, kuvotus alkoi täsmälleen samoihin aikoihin, mitä esikoisestakin, eli raskausviikolla kuusi.

Tänään on rv 6+1.

Toisin kuin Isoveljestä, Myttysestä pahoinvointi on enemmän iltapainotteista. Isoveljestä oli aaltoilevaa huonoa oloa koko päivän. Silloin oksensin joka toinen päivä, nyt en ole vielä joutunut halailemaan pönttöä. Tekee mieli kaikkea raikasta, kuten hedelmiä ja hedelmämehuja, maitoa ja vissyä, mutta myös suolaista. Voisin syödä popcornia ämpärikaupalla! Edellisessä raskaudessa himoitsin myös poppareita sekä riisikakkuja.

Olen kaiken lisäksi ollut kipeänä kohta viikon, virusperäistä tautia. Isovelikin sairasti pikaisesti, mutta onneksi hän on jo kunnossa. Tämä flunssaisuus yhdistettynä kuvotukseen on melko raskasta. Onneksi saan paljon apua tukijoukoiltamme!

Tuijottelen paljasta mahaani ja ihmettelen, miten siellä voi taas kasvaa pieni elämänalku. Eihän siitä ole kuin tovi, kun seisoin peilin edessä valtavan palloni kanssa tuskaisena siitä, ettei Isoveli ikinä suostu tulemaan ulos.

Ensimmäiseen julkisen puolen ultraan eli niskapoimu (tai niskaturvotus) -ultraan on vielä piiiiitkä aika. Toisaalta tekisi mieli mennä yksityiselle tsekkauttamaan tilanne, mutta toisaalta pahoinvointi on melko hyvä merkki siitä, että kaikki on hyvin. Ehkä nekin rahat voisi säästää Myttysen vaipparahoiksi.

Voi, kaikki ne ihanat vastasyntyneen vaipattimet, harsot, villahousut sun muut. Miten sitä malttaa olla ostelematta vielä mitään?!

Alkuraskauden tunnelmia

Tuleva isoveli, kutsukaamme häntä täällä Isoveljeksi, ei ehtinyt täyttää puolta vuotta enempää, kun äidille ja iskälle puski jo vauvakuumetta pintaan. Hetken siinä selvisi järkeilemällä, kunnes eräänä päivänä huomasin olevani vailla (kupari)kierukkaa ja uusien mahdollisuuksien edessä.

Mahdollisen nopean tärpin ja sitä seuraavan pienen ikäeron hulluus alkoi tuntua päivä päivältä järkevämmältä. Kaikissa ikäeroissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta olimme ylipäätään ajatelleet maksimi-ikäeroksi kolmea vuotta. Isoveljen kasvaessa kohisten kolme vuotta tuntui 30 vuodelta. Ajatus paluusta työelämään, uuden työn etsiminen, Isoveljen hoitoon laittaminen ja sitten siitä takaisin kotiäitiyteen palaaminen ehkä piankin kuulosti turhalta sekä myös epäreilulta potentiaalista työnantajaa kohtaan.

Samoilla silmillään mennään läpi vauva-aikojen, tuumasimme.

Kierukka poistettiin marraskuulla, joulukuussa ei jätetty mitään sattuman varaan.

Piinapäivinä uskoin vuoroin olevani vahvasti raskaana, vuoroin olin varma, että täti kurvaa paikalle sovittuna ajankohtana. Kierukan jälkeinen kiertoni venyi normaalista 30 päivästä 40 päivään, joten piinapäivien määrää ei tässäkään kierrossa uskaltanut lähteä veikkaamaan. Päätin kuitenkin testata, kun kierto olisi ylittänyt 30 päivää.

Oliko minulla oireita? Totta kai. Niitähän on aina, vaikka ei olisikaan raskanaa, sillä ihmismieli on kovin kiero.  Tällä kertaa voin kuitenkin listata seuraavat raskauden ensioireiksi, ennen plussaamista:

• päänsärky
• ilmavaivat
• alaselkäsärky
• kp 28/30 tuhruvuoto
• nenän tukkoisuus, flunssainen olo
• toispuoleinen jomotus
• päivää ennen plussaamista alkanut iskiaskipu

Iskiaskivusta tiesin, että seuraavana aamuna saan plussan. Muutoin en kokenut mitään yliluonnollista "tiedän olevani raskaana" -tunnetta, mitä monet hehkuttavat. Olo oli ihan yhtä mälsä, mitä normaalistikin ennen kuukautisia.

kp 33/30 Pregcheck

Ensimmäistä kertaa elämässäni sain heti vahvan plussan! Esikoisesta sain negan kuukautisten ollessa päivän myöhässä, haamujen haamun vielä neljä päivää myöhemmin. Mutta sepä johtuikin siitä, että esikoinen oli saanut alkunsa arveltua myöhemmin. Myös hänen kohdallaan panostimme enemmän määrään kuin laatuun ;)

Nyt, neuvolan laskujen mukaan rv 5+5, uskallan ehkä pikku hiljaa luottaa raskauden alkaneen. Toivottavasti Myttynen pysyy matkassa aina laskettuun aikaan, 18.9. saakka!

Lähtötilanteemme on siis tämä: alle vuoden ikäinen poika, avioliitto, ei-oma-kerrostalokolmio, kodinhoidontuelle pian putoava alle kolmekymppinen äiti ja uutta työpaikkaa etsivä lähes kolmekymppinen isä.

Tervetuloa mukaan seuraamaan Myttysen matkaa maailmaan!