Niisk, köh köh, niisk!

Nappasin jostain flunssan, ja olo on kaikkea muuta kuin hehkeä. Yhhh.

Tuossa eilen poksuttiin jälleen, kuten joka keskiviikko. Tänään siis rv 15+1! Viisi viikkoa puoliväliin. Tasan viisi viikkoa myös esikoisen ykkössynttäreihin sekä rakenneultraan (okei, viisi viikkoa ja neljä päivää). Huh huh. Melkein voisi sanoa, ettei pääkoppa pysy mukana näiden viikkojen vilistessä. Kohta sitä varmaan ollaan punnaamassa tyyppiä ulos ja mietitään, että miten me taas ollaan täällä...

Synnyttämisestä tulikin mieleeni, että Taysissa on kuulemma uusi Amor-amme! Toivoin jo viimeksi kivunlievitystä ammeessa, mutta se yksi ja ainut sattui olemaan varattuna silloin. Jos nyt oikein lottovoitto kävisi, ja pääsisi kokeilemaan tuota Amor-ammetta! Vai pitikös minun olla kotona niin pitkään, että pää näkyy...

Ei täällä oikein mitään uutta raskauden suhteen. Vatsa kasvaa ja ruokahalu sen myötä. Pahoinvointi on hetkittäisiä kuvotuspuuskia lukuun ottamatta väistynyt vihdoinkin, mutta olen erittäin väsynyt edelleen. Tästä väsymyksestä tuskin pääsee eroon missään vaiheessa, kun yöt ovat vielä Isoveljen kanssa niin rikkonaisia.

Onneksi täällä vanhempien luona saa nukkua varastoon. Pääsiäisloma!

Pahoinvointia

Ehdin jo hetken tuudittautua siihen ajatukseen, että kaikki raskaudet ovat erilaisia, eikä samalla odottajalla välttämättä ole pahoinvointia jokaisessa raskaudessa. Kilinkellit, kuvotus alkoi täsmälleen samoihin aikoihin, mitä esikoisestakin, eli raskausviikolla kuusi.

Tänään on rv 6+1.

Toisin kuin Isoveljestä, Myttysestä pahoinvointi on enemmän iltapainotteista. Isoveljestä oli aaltoilevaa huonoa oloa koko päivän. Silloin oksensin joka toinen päivä, nyt en ole vielä joutunut halailemaan pönttöä. Tekee mieli kaikkea raikasta, kuten hedelmiä ja hedelmämehuja, maitoa ja vissyä, mutta myös suolaista. Voisin syödä popcornia ämpärikaupalla! Edellisessä raskaudessa himoitsin myös poppareita sekä riisikakkuja.

Olen kaiken lisäksi ollut kipeänä kohta viikon, virusperäistä tautia. Isovelikin sairasti pikaisesti, mutta onneksi hän on jo kunnossa. Tämä flunssaisuus yhdistettynä kuvotukseen on melko raskasta. Onneksi saan paljon apua tukijoukoiltamme!

Tuijottelen paljasta mahaani ja ihmettelen, miten siellä voi taas kasvaa pieni elämänalku. Eihän siitä ole kuin tovi, kun seisoin peilin edessä valtavan palloni kanssa tuskaisena siitä, ettei Isoveli ikinä suostu tulemaan ulos.

Ensimmäiseen julkisen puolen ultraan eli niskapoimu (tai niskaturvotus) -ultraan on vielä piiiiitkä aika. Toisaalta tekisi mieli mennä yksityiselle tsekkauttamaan tilanne, mutta toisaalta pahoinvointi on melko hyvä merkki siitä, että kaikki on hyvin. Ehkä nekin rahat voisi säästää Myttysen vaipparahoiksi.

Voi, kaikki ne ihanat vastasyntyneen vaipattimet, harsot, villahousut sun muut. Miten sitä malttaa olla ostelematta vielä mitään?!