POKS 10+0

Myttynen löytyi eilen illalla pitkän etsimisen jälkeen! Huh huh. Nyt lähtee doppleri hetkeksi jäähylle, ettei tule turhaa stressiä ennen np-ultraa.

Enää kaksi viikkoa! Kaksi viikkoa!

Pahoinvointi on helpottanut hieman.

Mahaa ei saa enää piiloon...

rv 9+6

Viime viikolla oli se ensimmäinen neuvola. Eihän siellä mitään uutta tullut vastaan, käytiin läpi niitä esitietolomakkeita ja sain taas nivaskan erilaisia lippulappusia. Osasta kyllä kieltäydyin, koska ne jäävät vaan turhaan pyörimään laatikoihin lukemattomina. Jotkut jutut kun nyt vaan ovat aika tuoreessa muistissa.

Verenpaineet ja hemoglobiini olivat taas huippuluokkaa. Sama oli viimeksi, läpi koko raskauden. Ainoastaan imetysaikana tarvitsin lisärautaa, kun hemppa yhtäkkiä romahti.

Terveydenhoitaja ihmetteli mahani kokoa ja halusi kopaista kädellä kohdun kokoa, koska epäili minun olevan pidemmällä, mitä laskettiin! Ei sentään tullut mitään yllätyksiä, kuulemma hiukan viikkoja isommalta tuntui, muttei mitenkään paljon. Kai se mahan ulos pullahtaminen johtuu vain siitä, että olen lyhyt, lyhytselkäinen ja edellisestä raskaudesta on niin vähän aikaa. Ei ole enää helppoa piilotella tätä kumpua, varsinkaan iltaisin!

Nyt on sitten uusi huoli tullut raskaudesta. Sain viime viikolla useampaan kertaan sykkeet kuulumaan dopplerilla, mutta nyt en ole enää useampana päivänä sitkeästä etsinnästä (yli puolikin tuntia) huolimatta löytänyt. Yritän ajatella, että näillä viikoilla tyyppi pääsee vielä niin sykkyrälle ja mykkyrälle karkuun, ettei niitä välttämättä aina löydäkään. Mutta entäs, jos niitä ei löydä, vaikka etsii useampana päivänä peräkkäin?! Hirveä stressi. Saatanan keksintöjä nuo kotidopplerit.

Olen henkisesti valmistautunut siihen, että ultrassa kahden viikon päästä todetaan keskeytynyt keskenmeno...

Rv 8+5

En ole jaksanut kirjoittaa, en edes istua koneella. Olen suurimman osan ajasta maannut sohvalla joko napostelemassa jotain pientä tai yrittämässä pitää oksennusta poissa. Olo on huonontunut vaan koko ajan. Aamuisin olen suhteellisen toimintakykyinen, mutta puolen päivän aikaan iskee hirveä oksetus, joka jatkuu iltaan saakka. Äitini on ollut meillä hoitamassa Isoveljeä, onneksi.

Mieskin jäi juuri työttömäksi, joten hän on nyt sitten jeesailemassa päivisin. Töiden lähteminen alta ei sinänsä tullut yllätyksenä, sillä tiesimmehän jo, että firma saattaa mennä konkkaan. Mies sairastui (tunnollisena työntekijänä) heti norovirukseen ja oli melkein viikon vuoteenomana. Me emme onneksi sitä saaneet, ainakaan vielä.

Olen hirvittävän väsynyt tähän pahoinvointiin.

Ylihuomenna ensimmäinen neuvola...

Pömppis rv 8+5

Voi yrjö...

Heti aamusta on erittäin huono olo, iltapäivää kohti vähän helpottaa, kunnes taas alkuillasta olo huononee yötä kohden. Olen väsynyt, lyhytpinnainen ja kiukkuinen. On huono omatunto siitä, etten jaksa touhuta Isoveljen kanssa samalla tavoin, mitä normaalisti. Onneksi mies on nyt päivät kotona, joten saan paljon apua. Huomenna hän tosin menee työhaastatteluun, ja toivottavasti saisi paikan!

Ostoslistalla olisi nimittäin perheauton lisäksi perhesänky. Tuo meidän 120cm leveä peti ei nimittäin meinaa riittää millään, kun Isoveljestäkin on tullut iso poika. Monena yönä huomaan roikkuvani puoliksi sängynlaidan ylitse. Kun maha kasvaa, vaadin enemmän tilaa. Ja voi kyllä, Isoveli nukkuu puolet yöstä omassa huoneessaan, mutta aamuyöraivareiden jälkeen siirtyy meidän väliin. Ehkä joku unikoulu olisi paikallaan, mutta just nyt ei siihen ole voimavaroja.

Olemme kertoneet Myttysestä lähisukulaisille sekä läheisille ystävillemme. Niille ihmisille, joille pystyisi kertomaan myös, jos jotain sattuisi. Olen muutenkin todella huono pitämään tällaisia uutisia salassa! Np-ultran jälkeen asiasta tulee varmasti julkisempi, vaikkakin tällä kertaa tuntuu, että haluaisi salailla asiaa ainakin puoleen väliin saakka.

Tällä vatsalla se tuskin tulee kysymykseen. Sain jo kaivaa äitiysfarkut naftaliinista, kiitos massiivisen turvotuksen. Vatsa on kuin potkupallo varsinkin iltaisin. Edellisessä raskaudessa kuvasimme vatsan kasvua viikottain, joten aiomme tehdä niin tälläkin kertaa. Postailen tännekin kasvavaa kumpua ja ehkäpä verrokiksi vanhoja pallomahoja.

Syyskuisissa odottajissa jo kolme on joutunut kokemaan keskenmenon. Se on surullista ja pelottavaa. En ole kuitenkaan aktiivisesti ajatellut asiaa. Pahoinvointi on aina hyvä merkki, hormoni nousee. Sen ajatuksen turvin uskallan odottaa positiivisin mielin niskapoimu-ultraa, jonne on vielä miljoona vuotta aikaa.

Onneksi saan ystävältä dopplerin lainaan, jotta voimme yrittää urkkia Myttysen pumppuääniä kotona. Ainakin sitä on harjoiteltu paljon viime raskauden aikana!

Ai niin, vanhat kunnon Merkkarit ovat palanneet kauppoihin kutistettuina versioina! Ja ne auttavat pahoinvointiin :P~ onneksi verenpaineet ovat matalalla, joten saan hyvillä mielin torjua pahaa oloa niillä ainakin vähäsen.