Poks 13+0

Viime viikolla oli neuvolalääkäri, josta ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Siellä vaan tehtiin sisätutkimus ja kuunneltiin sydänääniä Neuvostoliiton aikaisella dopplerilla. No, sisätutkimuksessa oli kaikki ok, mutta sydänääniä ei saanut harjoittelija eikä lääkärikään kuulumaan, vaikka yrittivät etsiä yli 15 minuuttia. Lääkäri olisi varmaan etsinyt pidempäänkin, mutta mukana ollut Isoveli alkoi hermostua ja kieltämättä kyllä minuakin ärsyttää. Se doppleri oli niiiiiiin surkea! Hirveää rätinää ja särinää, miten sieltä mitään erottaisikaan. Sanoin, että kuuntelen itse kotona. Lääkäri totesi, että voin ottaa yhteyttä jos alkaa huolestuttaa tai en löydä sykettä itse.

Sieltähän se pieni pumppu taas löytyi, mistä ennenkin! Sääliksi käy niitä ensiodottajia tai muuten vaan hermoheikkoja odottajia, jotka joutuvat panikoimaan noiden vanhojen vehkeiden takia.

Eikä tässä oikein muuta. Pahoinvointi alkaa väistyä, finnejä pukkaa naamaan ja yläselkään, mieliala heittelee. Seuraava neuvola on vasta huhtikuun lopulla ja rakenneultrakin toukokuun alussa. Seuraavana vuorossa lienee liikkeiden tunteminen kunnolla, pientä hipsutusta olen jo ollut tuntevinani.

rv 12+6

POKS 10+0

Myttynen löytyi eilen illalla pitkän etsimisen jälkeen! Huh huh. Nyt lähtee doppleri hetkeksi jäähylle, ettei tule turhaa stressiä ennen np-ultraa.

Enää kaksi viikkoa! Kaksi viikkoa!

Pahoinvointi on helpottanut hieman.

Mahaa ei saa enää piiloon...

Hiukan helpotusta

Edellisessä raskaudessa käytin Sea-Band pahoinvointirannekkeita, mutta otin ne pois yön ajaksi. Myin rannekkeet pois "turhina" raskauspahoinvoinnista kärsivälle ystävälleni... ja nyt sitten ostin ne takaisin itselleni. Olen pitänyt niitä suihkussa käyntiä lukuun ottamatta koko ajan, ja ne ovat tosiaankin auttaneet. En ole enää joutunut oksentamaan. Kuvotus on yhä taustalla, mutta kykenen toimimaan arjessa normaalisti. Ainoa huono puoli tässä nyt on se, että joku tarkkanäköinen saattaa bongata rannekkeet paidanhihan alta...

Toivottavasti pahoinvointi loppuisi kokonaan siinä viiden viikon kuluttua...

Vielä neljä viikkoa ja kolme päivää np-ultraan. Tämä alkuvaihe on aina yhtä tuskallinen, kun raskaus ei oikeastaan tunnu missään, paitsi tietenkin pahoinvointina. Epätietoisuus ja mateleva aika. Eikä se lohduta tälläkään kertaa, että raskausaika menee loppupeleissä (ja näin jälkikäteen katsottuna) hurjan nopeasti.

Minulla on paljon toiveita ja ajatuksia tämän raskauden ja synnytyksen suhteen. Toivottavasti tällä kertaa saisin vastasyntyneen heti rinnalleni ja vierihoitoon osastolle. Esikoinen vietti elämänsä ensimmäiset päivät teholla sekä lastenosastolla, joten en tiedä mitään äidin ja vauvan hienoista ensihetkistä salissa...

Voi yrjö...

Heti aamusta on erittäin huono olo, iltapäivää kohti vähän helpottaa, kunnes taas alkuillasta olo huononee yötä kohden. Olen väsynyt, lyhytpinnainen ja kiukkuinen. On huono omatunto siitä, etten jaksa touhuta Isoveljen kanssa samalla tavoin, mitä normaalisti. Onneksi mies on nyt päivät kotona, joten saan paljon apua. Huomenna hän tosin menee työhaastatteluun, ja toivottavasti saisi paikan!

Ostoslistalla olisi nimittäin perheauton lisäksi perhesänky. Tuo meidän 120cm leveä peti ei nimittäin meinaa riittää millään, kun Isoveljestäkin on tullut iso poika. Monena yönä huomaan roikkuvani puoliksi sängynlaidan ylitse. Kun maha kasvaa, vaadin enemmän tilaa. Ja voi kyllä, Isoveli nukkuu puolet yöstä omassa huoneessaan, mutta aamuyöraivareiden jälkeen siirtyy meidän väliin. Ehkä joku unikoulu olisi paikallaan, mutta just nyt ei siihen ole voimavaroja.

Olemme kertoneet Myttysestä lähisukulaisille sekä läheisille ystävillemme. Niille ihmisille, joille pystyisi kertomaan myös, jos jotain sattuisi. Olen muutenkin todella huono pitämään tällaisia uutisia salassa! Np-ultran jälkeen asiasta tulee varmasti julkisempi, vaikkakin tällä kertaa tuntuu, että haluaisi salailla asiaa ainakin puoleen väliin saakka.

Tällä vatsalla se tuskin tulee kysymykseen. Sain jo kaivaa äitiysfarkut naftaliinista, kiitos massiivisen turvotuksen. Vatsa on kuin potkupallo varsinkin iltaisin. Edellisessä raskaudessa kuvasimme vatsan kasvua viikottain, joten aiomme tehdä niin tälläkin kertaa. Postailen tännekin kasvavaa kumpua ja ehkäpä verrokiksi vanhoja pallomahoja.

Syyskuisissa odottajissa jo kolme on joutunut kokemaan keskenmenon. Se on surullista ja pelottavaa. En ole kuitenkaan aktiivisesti ajatellut asiaa. Pahoinvointi on aina hyvä merkki, hormoni nousee. Sen ajatuksen turvin uskallan odottaa positiivisin mielin niskapoimu-ultraa, jonne on vielä miljoona vuotta aikaa.

Onneksi saan ystävältä dopplerin lainaan, jotta voimme yrittää urkkia Myttysen pumppuääniä kotona. Ainakin sitä on harjoiteltu paljon viime raskauden aikana!

Ai niin, vanhat kunnon Merkkarit ovat palanneet kauppoihin kutistettuina versioina! Ja ne auttavat pahoinvointiin :P~ onneksi verenpaineet ovat matalalla, joten saan hyvillä mielin torjua pahaa oloa niillä ainakin vähäsen.

Huono päivä

Aamulla oksensin aamupalaleivät ja kahvin kaaressa. Onneksi suurin osa osui kuitenkin pönttöön. En kykene tekemään oikein mitään, puhuminen ja liikkuminen pahentavat pahoinvointia, samoin syöminen ja syömättömyys. Ole tässä nyt sitten jotenkin päin ja hoida vielä tuota alati vinkuvaa mukulaa.

Eikä siinä vielä kaikki. Firma, jossa mies vielä tähän päivään saakka työskenteli, meni konkkaan. Minulla alkaa ensi viikolla kodinhoidontuki. Voi helevetinperkele.

Ei auta kuin ryhtyä laittamaan lounasta Isoveljelle. Maailma jatkaa pyörimistään.

Pahoinvointia

Ehdin jo hetken tuudittautua siihen ajatukseen, että kaikki raskaudet ovat erilaisia, eikä samalla odottajalla välttämättä ole pahoinvointia jokaisessa raskaudessa. Kilinkellit, kuvotus alkoi täsmälleen samoihin aikoihin, mitä esikoisestakin, eli raskausviikolla kuusi.

Tänään on rv 6+1.

Toisin kuin Isoveljestä, Myttysestä pahoinvointi on enemmän iltapainotteista. Isoveljestä oli aaltoilevaa huonoa oloa koko päivän. Silloin oksensin joka toinen päivä, nyt en ole vielä joutunut halailemaan pönttöä. Tekee mieli kaikkea raikasta, kuten hedelmiä ja hedelmämehuja, maitoa ja vissyä, mutta myös suolaista. Voisin syödä popcornia ämpärikaupalla! Edellisessä raskaudessa himoitsin myös poppareita sekä riisikakkuja.

Olen kaiken lisäksi ollut kipeänä kohta viikon, virusperäistä tautia. Isovelikin sairasti pikaisesti, mutta onneksi hän on jo kunnossa. Tämä flunssaisuus yhdistettynä kuvotukseen on melko raskasta. Onneksi saan paljon apua tukijoukoiltamme!

Tuijottelen paljasta mahaani ja ihmettelen, miten siellä voi taas kasvaa pieni elämänalku. Eihän siitä ole kuin tovi, kun seisoin peilin edessä valtavan palloni kanssa tuskaisena siitä, ettei Isoveli ikinä suostu tulemaan ulos.

Ensimmäiseen julkisen puolen ultraan eli niskapoimu (tai niskaturvotus) -ultraan on vielä piiiiitkä aika. Toisaalta tekisi mieli mennä yksityiselle tsekkauttamaan tilanne, mutta toisaalta pahoinvointi on melko hyvä merkki siitä, että kaikki on hyvin. Ehkä nekin rahat voisi säästää Myttysen vaipparahoiksi.

Voi, kaikki ne ihanat vastasyntyneen vaipattimet, harsot, villahousut sun muut. Miten sitä malttaa olla ostelematta vielä mitään?!