Np-ultra

6.3.13.

Tänään oli vihdoinkin np-ultra! Todella ihana ultraaja oli, pitkään ja hartaasti ultrasi sekä selitti juttuja. Ihan erilainen fiilis jäi kuin esikoisen aikaan, tosi positiivinen. Näyttipä muutaman kuvan 3D-ultrallakin, tosin kasvoja ei näkynyt.

Niskaturvotusta oli 1,3mm ja down-riskiluku 1:48 000. Tyyppi vastasi rv 12+2 mittoja, joten laskettu aika ei muuttunut. Istukka on tällä kertaa lähellä kohdunsuuta, mutta se toivottavasti tulee siitä nousemaan raskauden edetessä. Vuodot ovat saattaneet siis johtua siitä. Kaikki vallan hyvin siis!

Tosi otolliseen aikaan osui oksennustauti meidän talouteen. Aloitin eilen aamun oksentamalla vatsahappoja ja tiesin heti, ettei kyseessä ole raskauspahoinvointi. Päivä jatkuikin rattoisasti niin, että oksensin kaiken nesteen, mitä sisääni sain. Onneksi iltaa kohden oksentelu alkoi pikkuisen helpottaa ja sisällä pysyi Jaffakin. Tänään on ollut suhteellisen ok olo, ja olen pystynyt syömäänkin vähän. Sen sijaan mies oksensi heti ensimmäisenä aamulla ja on nyt aivan pää kainalossa. Ultraan kuitenkin jaksoin mennä, totta kai.

Nyt alkaa se hehkeä toinen kolmannes! Sitä hehkeyttä odotellessa...

Pahoinvointia

Ehdin jo hetken tuudittautua siihen ajatukseen, että kaikki raskaudet ovat erilaisia, eikä samalla odottajalla välttämättä ole pahoinvointia jokaisessa raskaudessa. Kilinkellit, kuvotus alkoi täsmälleen samoihin aikoihin, mitä esikoisestakin, eli raskausviikolla kuusi.

Tänään on rv 6+1.

Toisin kuin Isoveljestä, Myttysestä pahoinvointi on enemmän iltapainotteista. Isoveljestä oli aaltoilevaa huonoa oloa koko päivän. Silloin oksensin joka toinen päivä, nyt en ole vielä joutunut halailemaan pönttöä. Tekee mieli kaikkea raikasta, kuten hedelmiä ja hedelmämehuja, maitoa ja vissyä, mutta myös suolaista. Voisin syödä popcornia ämpärikaupalla! Edellisessä raskaudessa himoitsin myös poppareita sekä riisikakkuja.

Olen kaiken lisäksi ollut kipeänä kohta viikon, virusperäistä tautia. Isovelikin sairasti pikaisesti, mutta onneksi hän on jo kunnossa. Tämä flunssaisuus yhdistettynä kuvotukseen on melko raskasta. Onneksi saan paljon apua tukijoukoiltamme!

Tuijottelen paljasta mahaani ja ihmettelen, miten siellä voi taas kasvaa pieni elämänalku. Eihän siitä ole kuin tovi, kun seisoin peilin edessä valtavan palloni kanssa tuskaisena siitä, ettei Isoveli ikinä suostu tulemaan ulos.

Ensimmäiseen julkisen puolen ultraan eli niskapoimu (tai niskaturvotus) -ultraan on vielä piiiiitkä aika. Toisaalta tekisi mieli mennä yksityiselle tsekkauttamaan tilanne, mutta toisaalta pahoinvointi on melko hyvä merkki siitä, että kaikki on hyvin. Ehkä nekin rahat voisi säästää Myttysen vaipparahoiksi.

Voi, kaikki ne ihanat vastasyntyneen vaipattimet, harsot, villahousut sun muut. Miten sitä malttaa olla ostelematta vielä mitään?!